Osa Ahvenanmaan samppanjapulloista jo nostettu
Lähetetty: Ti Elo 31, 2010 9:58 pm
http://www.ess.fi/?article=294588
Maailman vanhimmiksi arveltujen samppanjapullojen nosto aloitettiin Ahvenanmaan saaristossa jo viime viikon lopulla. Ahvenanmaan maakuntahallituksen edustajat paljastivat asian lehdistötilaisuudessa tiistaina.
Pullojen nostosta kertoi ensimmäisenä MTV3:n uutiset.
Arviolta parisataa vuotta meren pohjassa makaavassa laivanhylyssä oli seitsemisenkymmentä samppanjapulloa.
Ensimmäiset samppanjapullot nostettiin kymmenien metrien syvyydestä jo viime torstaina. Ahvenanmaan maakuntahallitus salasi pullojen noston viisi päivää. Maakuntahallituksen tiedottaja myönsi salailun.
- Tarvitsimme aikaa valmistautuaksemme tiedottamiseen ja kuvien antoon. Halusimme myös taata rauhan nostajille. Emme halunneet vaarantaa prosessia, kertoi tiedottaja Björn Häggblom MTV3:lle.
Vanhojen samppanjapullojen nostaminen laivanhylystä maksaa Ahvenanmaan maakuntahallitukselle noin 80 000 euroa. Asiantuntijoiden mukaan yhden samppanjapullon arvo voi olla useita kymmeniä tuhansia euroja.